|
Kehitä kielitaitoasi! Teemakielikoulutukset ja räätälöidyt koulutukset auttavat kehittämään työtehtävissä tarvittavaa erityiskielitaitoa.
Teemakielikoulutustemme laaja aihevalikoima kattaa muun muassa asiakaspalvelu-, esitys- ja neuvottelukielen lisäksi esimerkiksi yritystalouden, henkilöstöhallinnon, tekniikan ja kiinteistöalan sanaston. Teemakielikoulutukset ovat luonteeltaan joustavia, joten niiden sisältö on helppo kohdentaa asiakkaan erityistarpeisiin.
Räätälöidyt teemakielikoulutukset menevät vielä astetta syvemmälle: suunnittelemme koulutuksen sisällön asiakkaan toimittamaan materiaalin perusteella ja varmistamme siten, että koulutus vastaa täsmälleen asiakkaan erityistarpeita.
Koulutuksen onnistumisen kannalta osanottajien kielitaidon on oltava hyvää keskitasoa, AAC:n asteikolla vähintään B1.
Miten arvioin nykytaitotasoni?
|
|
Mitä teemakielikoulutus on?
- Koulutus on tavoitekeskeistä.
- Koulutuksessa keskitytään tiettyyn teemaan tai erityisalaan.
- Koulutus on suunnattu keskitason opiskelijoille tai edistyneemmille.
- Koulutuksen sisältö, laajuus ja oppimistavoitteet on määritetty.
- Koulutuksen kohderyhmä on määritetty.
- Koulutus on suunnattu aikuisopiskelijoille.
- Koulutuksessa käytetään oppimistavoitteiden mukaan laadittua oppimateriaalia.
- Koulutus voidaan kohdentaa opiskelijoiden erityistarpeisiin.
|
Teemakielikoulutusten hyödyt
- läpinäkyvä
- tavoitteellinen
- systemaattinen
- joustava ja mukautuva
- nautittava
|
Tiedät mitä saat – haluamassasi muodossa
Asiakaspalvelun ruotsi
Toimiva asiakaspalvelu lisää asiakastyytyväisyyttä. Kun asiakas saa ystävällistä, kohteliasta ja ammattimaista palvelua omalla äidinkielellään, hän myös todennäköisesti käyttää yrityksen palveluja toistekin. Asiakaspalvelun ruotsi -koulutuksessa pääset verryttämään asiakaspalvelutaitojasi ruotsin kielellä.
Koulutus on suunnattu opiskelijoille, joiden taitotaso on vähintään A2. Koulutuksessa keskitytään tarpeittesi mukaan joko sisäisiin tai ulkoisiin asiakkaisiin.
Banking English
Raha kiinnostaa niin yritys- kuin yksityisasiakkaitakin. Tarvitseepa asiakas rahoitusta, sijoitusneuvontaa tai päivittäisiä pankkipalveluja, ratkaisu on aina yksilöllinen. Banking English -kurssilta saamiesi työkalujen avulla pystyt keskittymään asiakkaan etuihin.
Business Writing
Kun kirjoitat, ajattele lukijoitasi: heidän aikansa on luultavasti yhtä kortilla kuin sinunkin. Lukijaystävälliseen muotoon puettu viesti menee perille ja saa kiitosta ja vastakaikua. Business Writing – kirjoita selkeästi, lyhyesti ja oikein.
English for Engineering
Tekniikassa on kyse osien kokoamisesta siten, että lopputuloksen laatu pysyy vakaana. English for Engineering -kurssilla opit soveltamaan samaa periaatetta englannin kieleen. Helpota viestintää – opi tekniikan kieli.
Koulutus on suunnattu opiskelijoille, joiden taitotaso on vähintään A2.
English for Human Resource Management
Globaalien mahdollisuuksien maailmassa henkilöstöhallinnolla on aidosti kansainväliset ulottuvuudet. Yrityksen ja sen henkilökunnan tukeminen jatkuvassa muutoksessa, kehityksessä ja kehittämistyössä vaatii entistä parempaa kielitaitoa. English for Human Resource Management – osaamisen kehittämistä henkilöstöhallinnon ammattilaisille.
English for Insurance Business: Earnings-Related Pension
Eläkejärjestelmät ovat erilaisia eri maissa. Työeläke-koulutus pureutuu syvälle suomalaisen eläkejärjestelmän erityispiirteisiin. Koulutus lisää valmiuksiasi keskustella järjestelmästä, eläke-eduista ja prosesseista niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin kollegoiden ja sidosryhmien kanssa.
Koulutus on kehitetty yhdessä Eläketurvakeskuksen kanssa.
English for Insurance Business: Insurance as a Business
Vakuutusliiketoiminnassa on kyse riskien, vahinkojen, prosessien ja asiakkaiden jatkuvasta uudelleenarvioinnista. Insurance as a Business -koulutus keskittyy vakuutusalan kieleen liiketoiminnan näkökulmasta. Painopisteinä ovat organisaatiot, prosessit ja itse liiketoiminta.
English for Ledger Keepers
Englanti on kansainvälisen liiketoiminnan kieli. Kaikkein selvimmin tämä näkyy taloushallinnossa. English for Ledger Keepers -koulutus keskittyy tilikirjojen, laskujen ja maksutositteiden kieleen.
English for Payroll
Globaalien mahdollisuuksien maailmassa palkanlaskenta on saanut aidosti kansainväliset ulottuvuudet. Yhä suurempi osa etuihin, korvauksiin, palkkoihin, lomiin, veroihin ja työaikaan liittyvistä asiakirjoista ja viestinnästä hoidetaan englanniksi. English for Payroll -koulutuksessa keskitytään osanottajien tarvitsemaan termistöön.
English for Projects
Monet projektit ovat nykyisin jo lähtökohtaisesti kansainvälisiä, kun ryhmän jäsenet toimivat eri maissa. Viestintä ja dokumentaatio – eli kieli – on projektiryhmän tärkein työkalu. Jos asianmukainen kielitaito puuttuu, aikataulussa ja budjetissa pysyminen vaikeutuu entisestään. English for Projects -koulutuksessa käsitellään sekä projektinhallinnan sanastoa että eri tilanteissa tarvittavaa kielitaitoa.
English for Real Estate: Financial Administration
Kiinteistöliiketoiminta on kansainvälinen ala. Kaikkein selvimmin tämä näkyy taloushallinnossa. Koulutuksessa keskitytään kiinteistöliiketoiminnassa tarvittavaan yritystalouden sanastoon ja kieleen.
English for Real Estate: Negotiating
Jos neuvotteluilta halutaan tuloksia, niihin pitää valmistautua hyvin. Koulutuksessa keskitytään neuvotteluiden kieleen: opit muotoilemaan perustelusi tehokkaasti, pehmentämään viestisi esitystapaa ja sävyä sekä hankkimaan tietoa. Vakuuttava kielenkäyttö auttaa pääsemään molempia osapuolia hyödyttävään lopputulokseen. English for Real Estate: Negotiating -koulutus auttaa sinua pitämään puoliasi tiukoissakin neuvotteluissa.
English for Real Estate: Real Estate – Properties and Business
Kiinteistöliiketoiminta on globaali ala. Kun toimit kansainvälisten sidosryhmien kanssa, alan sanaston hallinta lisää uskottavuuttasi. Real Estate – Properties and Business -koulutuksessa keskitytään kiinteistöihin, sidosryhmiin ja kiinteistöjen käyttöön liittyvään kieleen.
English of Financial Statements (IFRS)
Kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) tavoitteena on raportoinnin selkeys, läpinäkyvyys ja yksiselitteisyys. English of Financial Statements (IFRS) -koulutuksessa keskitytään oleelliseen sanastoon.
English on the Phone
Työskenteletpä missä tahansa, kyky käydä puhelinkeskusteluja englanniksi on aina kysytty taito. English on the Phone -koulutus tarjoaa sinulle työkalut, joiden avulla esität asiasi selkeästi ja kohteliaasti. Sen jälkeen voitkin keskittyä itse asiaan.
E-posta på svenska
Sähköposti kantaa kauas: viestit matkaavat maapallon ympäri tuossa tuokiossa. Jotta viestisi sisältö välittyisi yhtä nopeasti, sen tulee olla ilmaisultaan toisaalta selkeä ja kohtelias, toisaalta tehokas ja perusteellinen. E-posta på svenska -koulutuksen kautta liityt yrityksesi sähköisen viestinnän kärkijoukkoon ja pääset soveltamaan oppimaasi käytännössä.
Financial English
Liiketoiminta merkitsee globaalia toimintaa, globaali merkitsee englantia. Financial English -koulutuksen jälkeen pystyt viestimään tehokkaasti yrityksen talouteen liittyvissä tilanteissa. Koulutus on jaettu aihepiireittäin kolmeen osioon, joissa keskitytään yrityksen tulokseen vaikuttaviin tekijöihin (Financial Performance), taloushallintoon ja kirjanpitoon (Focus on Solvency and Solidity) ja yrityksen hallintoon, ulkoiseen viestintään ja osakasasioihin (Focus on Shareholder Issues).
Green English
Osaatko puhua ympäristöasioista englanniksi? Ympäristö on meille kaikille tärkeä asia, ja ympäristöasiat vaikuttavat kaikkialla organisaatioiden ja yhteiskunnan toiminnassa. Green English -koulutus kehittää kielitaitoa, jota tarvitset osallistuaksesi globaaliin ympäristöasioita koskevaan keskusteluun.
Language for Customer Service – Asiakaspalvelun englanti
Toimiva asiakaspalvelu lisää asiakastyytyväisyyttä. Kun asiakas saa ystävällistä, kohteliasta ja ammattimaista palvelua omalla äidinkielellään, hän myös todennäköisesti käyttää yrityksen palveluja toistekin. Asiakaspalvelun englanti -koulutuksessa pääset verryttämään asiakaspalvelutaitojasi englannin kielellä.
Koulutuksesta on olemassa kaksi versiota, joista toinen on suunnattu taitotasolle A2 ja toinen taitotasolle B1 ja siitä ylöspäin. Koulutuksessa keskitytään tarpeittesi mukaan joko sisäisiin tai ulkoisiin asiakkaisiin.
Language of Meetings
Kokouksen arvoa mitataan sen aikaansaamien tulosten kautta. Tuloksia syntyy näkemysten, ajatusten ja ihmisten hedelmällisen vuorovaikutuksen kautta – siis viestinnän kautta. Language of Meetings -koulutus kehittää vuorovaikutustaitojasi.
Language of Negotiations
Jos neuvotteluilta halutaan tuloksia, niihin pitää valmistautua hyvin. Koulutuksessa keskitytään neuvotteluiden kieleen: opit muotoilemaan perustelusi tehokkaasti, pehmentämään viestisi esitystapaa ja sävyä sekä hankkimaan tietoa. Vakuuttava kielenkäyttö auttaa pääsemään molempia osapuolia hyödyttävään lopputulokseen. The Language of Negotiations -koulutus auttaa sinua pitämään puoliasi tiukoissakin neuvotteluissa.
Language of Presentations
Tehokas esitys on tasapainoinen yhdistelmä asiaa, rakennetta ja esiintymistä. Kun käytät esiintymistilanteeseen sopivaa kieltä, viestisi saa todennäköisesti vastakaikua yleisöltä. Language of Presentations -koulutus tarjoaa sinulle työkaluja, joiden avulla viestisi ylittää kielimuurin.
Medical English
Ihminen on suojattomimmillaan silloin, kun hän sairastuu tai loukkaantuu ja joutuu turvautumaan terveydenhuollon ammattilaisten apuun. Hoitotyötä tekevät ammattilaiset pyrkivät viestimään asiat potilaalle selkeästi ja yksiselitteisesti. Medical English -koulutuksen tavoitteena on tarjota työkalut, joiden avulla voit kommunikoida potilaan kanssa selkeästi ja tarkasti.
Nummerupplysning på svenska
Numeropalveluun soittaessaan asiakkaat odottavat saavansa tarvitsemansa tiedot ilman viivytyksiä. Kommunikaation on oltava nopeaa, selkeää ja soittajan kannalta helppoa. Nummerupplysning på svenska -koulutuksessa opit käyttämään tilanteeseen sopivaa kieltä, kysyypä asiakas yhteystietoja tai vaikkapa ajo-ohjeita.
Koulutus on suunnattu opiskelijoille, joiden taitotaso on vähintään A2.
Präsentationen auf Deutsch
Tehokas esitys on tasapainoinen yhdistelmä asiaa, rakennetta ja esiintymistä. Kun käytät esiintymistilanteeseen sopivaa kieltä, viestisi saa todennäköisesti vastakaikua yleisöltä. Präsentationen auf Deutsch -koulutus tarjoaa sinulle työkaluja, joiden avulla viestisi ylittää kielimuurin.
Scientific Writing
Kirjoitustyylisi voi lisätä tutkimustyösi uskottavuutta ja varmistaa, että lukija ymmärtää, mitä haluat sanoa. Scientific Writing -koulutus auttaa sinua yleisissä tieteelliseen kirjoittamiseen liittyvissä ongelmissa, esimerkiksi monisanaisuuteen, sanavalintoihin, kielioppiin ja oikeinkirjoitukseen liittyvissä haasteissa. Kun tyylisi on selkeä ja uskottava, tekstisi saa ansaitsemansa huomion.
Småprata på svenska
Pystytkö pitämään keskustelua yllä ruotsiksi? Onko kielitaitosi riittävän hyvä tavoitteitasi ajatellen? Verkostoituminen, ajatustenvaihto ja suhteiden luominen vauhdittavat urakehitystä. Tietojen, osaamisen ja resurssien vaihto – eli viestintä – saavat taitosi ja osaamisesi kukoistamaan. Småprata på svenska -koulutuksen avulla opit luovimaan keskustelun villeimmissäkin pyörteissä.
Social English for Business
Pystytkö pitämään keskustelua yllä englanniksi? Onko kielitaitosi riittävän hyvä tavoitteitasi ajatellen? Verkostoituminen, ajatustenvaihto ja suhteiden luominen vauhdittavat urakehitystä. Tietojen, osaamisen ja resurssien vaihto – eli viestintä – saavat taitosi ja osaamisesi kukoistamaan. Social English for Business -koulutuksen avulla opit luovimaan keskustelun villeimmissäkin pyörteissä.
Suomen kielenhuolto
Tärkeätä ei ole vain se, mitä sanot, vaan myös miten sen sanot. Suomen kielenhuolto -koulutuksen tavoitteena on harjoitella selkeää, tehokasta ja kieliopillisesti oikeata nykysuomea.
Suomen kielenhuolto -tuoteperhe on suunnattu äidinkielenään suomea puhuville tai vastaavan kielitaidon hankkineille ulkomaalaisille.
Svenska för försäkringsbranschen: Arbetspension
Arbetspension-koulutus pureutuu syvälle suomalaisen eläkejärjestelmän erityispiirteisiin. Koulutus lisää valmiuksiasi keskustella järjestelmästä, eläke-eduista ja prosesseista niin kotimaisten kuin pohjoismaisten kollegoiden ja sidosryhmien kanssa.
Koulutus on kehitetty yhdessä Eläketurvakeskuksen kanssa.
Svenska för försäkringsbranschen: Personskador
Henkilövahinko on luonnollisesti aina erittäin herkkä ja henkilökohtainen asia. Vakuutuskäsittelijän on hallittava tilanteet, asiakirjat ja lainkohdat. Personskador -koulutuksessa keskitytään sanastoon, jota tarvitset selvittäessäsi vahinkoon ja hoitoon liittyviä asioita, jotta voit tehdä korvauspäätöksen.
Svenska på banken: Kassaservice
Pankkivirkailijoiden tavoitteena on palvella asiakasta ystävällisesti ja nopeasti. Kassaservice-koulutuksessa opit kielelliset taidot, joiden avulla palvelet asiakkaita myös sujuvasti ja ystävällisesti myös ruotsin kielellä.
Svenska på telefon
Kyky käydä puhelinkeskusteluja ruotsiksi on aina kysytty taito. Svenska på telefon -koulutus tarjoaa sinulle työkalut, joiden avulla esität asiasi selkeästi ja kohteliaasti. Sen jälkeen voit keskittyä itse asiaan.
Vårda på svenska
Ihminen on suojattomimmillaan silloin, kun hän sairastuu tai loukkaantuu ja joutuu turvautumaan terveydenhuollon ammattilaisten apuun. Hoitotyötä tekevät ammattilaiset pyrkivät viestimään asiat potilaalle selkeästi ja ymmärrettävästi. Vårda på svenska -koulutuksen tavoitteena on tarjota työkalut, joiden avulla voit kommunikoida potilaan kanssa selkeästi ja tarkasti.
Koulutus on suunnattu opiskelijoille, joiden taitotaso on vähintään A2.
Verhandlungen auf Deutsch
Jos neuvotteluilta halutaan tuloksia, niihin pitää valmistautua hyvin. Koulutuksessa keskitytään neuvotteluiden kieleen: opit muotoilemaan perustelusi tehokkaasti, pehmentämään viestisi esitystapaa ja sävyä sekä hankkimaan tietoa. Vakuuttava kielenkäyttö auttaa pääsemään molempia osapuolia hyödyttävään lopputulokseen. Verhandlungen auf Deutsch -koulutus auttaa sinua pitämään puoliasi tiukoissakin neuvotteluissa.
Writing Emails
Sähköposti kantaa kauas – viestit välittyvät hetkessä ympäri maailmaa. Jotta viestisi sisältö välittyisi yhtä nopeasti, sen tulee olla ilmaisultaan toisaalta selkeä ja kohtelias, toisaalta tehokas ja perusteellinen. Writing Emails -koulutuksen kautta liityt yrityksesi sähköisen viestinnän kärkijoukkoon ja pääset soveltamaan oppimaasi käytännössä.
English for Sales